Tätä kahden koiran (laumaa) täällä Heinolassa hellin, hoivaan, koulutan ja harrastan minä, Anne himpun verran yli 40v ja perheeseeni kuuluu myös kaksi poikaa,joista toinen Julius on jo ehtinyt olla "kehäkettuna" muutaman kerran Lapsi ja Koira - kisoissa hyvällä menestyksellä. Nuorempi Petrus varmasti sitten myöhemmin ottaa oppia veljestään. Myös avomieheni Jussi on osa meidän tiimiä.
Kennelnimen INDIANGIFTS sain vuonna 1993 ja sillä nimellä olen kasvattanut 4 papillon ja 2 amerikancockeripentuetta. Olen myös kasvattanut yhden chihuahuapentueen, johon syntyi ainoastaan yksi urospentu. Pentueen emänä oli Pikkutassun Geena.
Ensimmäinen papillon minulle tuli jo vuonna 1987 (Rifelin Josefiina), jonka halusin mustaterrierin seuraksi,teki 4 pentuetta ja on vielä tänä päivänäkin syvällä sydänmessäni omalla paikallaan.....hieno koira. PINJA eli 13v:aaksi,kävi muutaman kerran näyttelyissä,mutta ei ollut näyttelytyyppiä edes luonteeltaan.
Amerikancockerspanieli minulle tuli vuonna 1990 Ylhäisen Merjalta sijoitukseen. JULIA (Little Life art of Roses),jolla teetin myös yhdet omat pennut. Julian kanssa aliotin agilityharrastuksen vuonna 1992, mutta yhtään virallista kisaa ei käyty,ainoastaan epävirallisia. Julia eli 9,5v. Julian kasvattajalta Merjalta olen saanut aikoinaan alkueväät kasvatustyöhön.
Olen suorittanut TOKO-koulutusohjaajakurssin vuonna 1995 ja AGILITY 1-kurssin vuonna 2001 ja AGILITY 2-kurssin vuonna 2002 Vuonna 1993 olen käynyt kasvattajan peruskurssin Lahdessa, jatkokurssi suunitelmissa.
Koirani Sole ja Taiga harrastavat ja edustavat Villähteen Agilityurheilijoissa agilityä.
Koiraharrastukseen sopii mainiosti myös karavaanarielämä,joka on meidän perheen yhteinen harrastus kesäisin. Reissaamme asuntovaunumme kanssa mahdollisuuksien mukaan keväästä syksyyn aina kun tilaisuus on. Käymme näyttelyissä ja agilitykisoissa ja tietysti muuallakin esim. lasten toiveiden mukaan.
Kasvatustyöni on pienimuotoista kotikennelikasvatusta, jossa pennut kasvaa koko ajan ihmisten keskellä ja hellittävänä. Arvostan vanhemmissa luonnetta ja rodunomaisuutta sekä tietysti terveyttä, eli vanhemmilla oltava terveet silmät ja polvet.
|
Yhteystiedot |
|
ANNE LEHTINEN
|